Portaat
Tänään saavuimme pitkän odotuksen jälkeen Sydneyyn. Kaivattu hengähdystauko wwoofaamisesta, joka tosin oli tällä kertaa paras vastaavista kokemuksista. Nyt odotellaan taas sitä, mitä tulevaisuus tuo, mutta siihenhän me ollaan jo totuttu. Täällä kuvia: Blue Mountains.
Kylmä! Eilen illalla jo alkoi tuntumaan talossa, että jopas nyt on viileää. Päivä meni ihan rattoisasti työskennellessä, vaikka tehtiinkin pidempi päivä. Aurinko ei porottanut yhtä kuumasti ja käänsin maata varjossa. Jälleen vähän alkoi ärsyttämään, kun olin parin tunnin työskentelyn jälkeen saanut käännettyä vasta pari metriä lapiolla ja talikolla (hitainta on nurmipalojen ravistelu ylimääräisestä mullasta), miettien että onkohan tämä nyt paras tapa hankkiutua ruohosta eroon, Sally sitten tuli paikalle ja totesi, että voitko tehdä tänään tuon loppuun. Taas kävi ilmi se ”tänään, mieluiten heti” –mentaliteetti, sillä en olisi osannut villeimmissä kuvitelmissanikaan tekeväni siinä ajassa valmiiksi sen viiden metrin pätkän, kun oltiin kolmeen metriin kokonainen päivä. Varmistin vielä asian ja sitten Sally sanoi, että no voit joku muukin päivä tehdä sitä, jos et millään ehdi. Sain sitten onneksi Royn avuksi ja tehtiin paljon tehokkaammin (hätäisemmin) kuin oltiin siihen asti tehty, siitäkin huolimatta, että Sally alkuun näytti uusiksi, että miten homma pitää tehdä ja miten tarkkaan mullat pitää ravistella, vaikka olin hommaa tehnyt aiemminkin (osoitti kenties sen, ettei Sally luotakaan mun työnlaatuun). Jäi vähän kesken, vaikka tehtiin säntillisesti pari tuntia yliaikaa, mutta onneksi saimme siitä seurauksena tänään lyhyemmän työpäivän ja siten mahdollisuuden nähdä niitä maisemia, joita olimme tänne tulleet katsomaankin! En voi laittaa kuin pari kuvaa, kun Sally alkuun huomautti asioista joita ei sitten kannata tehdä rajallisen netin puitteissa, joista valokuvien downloadaus oli yksi asia. Sehän täällä onkin ollut jännää, kun harvalla on rajaton netti, joka on melko kallis täällä. Ollaan kuultu wwoof-emänniltä kauhutarinoita siitä miten joku on elokuvia ladatessa hetkessä koko kuukauden gigat.
Tosiaan kylmyys, sitä tullut taas ihmeteltyä. Jo eilen illalla alkoi ulkona laskenut lämpötila tuntua sisällä talossa, aamulla paleltiin, kun herättiin, vaikka laitoin pitkät vaatteet päälle, kun kuljin sisällä sukkasilleni, kohmettuivat jalat hetkessä (sisälämpötila oli aamulla +16°C). Ulkona oli aivan jäätävä tuuli, jouduin laittamaan pari paitaa ja tuulenpitävän takin, mutta palelin silti. Vuorilla on välillä tällaista, hellepäiviä ja joskus viimaisia päiviä. Nyt illalla, kun käytiin ripustamassa pyykkiä, oli ulkona ihan suomalaisen syysillan tuntua. Kommentit siitä, miten meidän pitäisi olla tottuneita kylmyyteen, eivät yhtään naurattaneet. MEILLÄ ON KUNNON TALOJA! Vaikka ulkona kylmenee, niin suomalainen talo pitää lämmön, eikä heti kylmene samassa suhteessa. En edes suihkuun tarennut tänään mennä. Toisaalta harvemmin olen täällä olen nykyään käynyt suihkussa, vaikka nyt olisi helpompaakin, kun on kunnon suihku verrattuna edelliseen paikkaan. Turhaan sitä käy suihkussa, jos ei ole likainen tai haise, taikka meikkaa jos ei käy ihmisten ilmoilla.
Wentworth Falls
Niin, mitä me tehtiinkään, kun meillä oli aamupäivän jälkeen vapaa ohjelma. Sally vei meidät työmatkan varrella Wentworth Fallsille, joka on läheisten putousten mukaan nimen saanut pieni kylä. Aloitettiin patikointi näköalapaikalta, josta näkyi taas jylhiä maisemia, sen perusteella ei kyllä osattu vielä odottaa mitä tultaisiin näkemään. Jonkun matkaa kuljettiin rinnereittiä, missä puut peittivät aika hyvin näkymät, lookouteilta näkyy aina parhaiten ja aika pian päädyttiin lookoutille, josta oli mahtavat näkymät Wentworth Fallsille. Vaikka matkaa oli vielä, pärski putoukset meidän naamoille jo vettä. Sateenkaarikin teki sillan putousten ylle. Kurkin pelokkaana kaiteen yli, sillä jyrkänne oli huimaava, etenkin, kun näin kaukana alapuolella aivan pieniä ihmisiä, tuntui, että jyrkänne kaartui sisäänpäin ja olin muurahaiskokoisten ihmisten yläpuolella, en osaa kuvatta sitä huimaavaa tunnetta, mutta oli hieman epämiellyttävää, sillä hetkellä en osannut kuvitella pelkääväni edes ahtaita paikkoja yhtä paljon. En näkymää ”ihaillessa” oikein ymmärtänyt miten päin olin ja mihin suuntaan pitää peruuttaa, että pääsen pois. Vertigo. Jatkettiin sitten matkaa itse putouksille, jotka olivat tosi huikeat. Tietenkään ei nähty kokonaiskuvaa, kun seistiin putousten yläpuolella, lähinnä virtaavan veden, joka meni äären yli tyhjyyteen. Päätettiin jatkaa vielä hetken, sillä reitti jatkui jokusen tunnin verran metsien, putousten ja jyrkänteiden pohjalle, mitä ei kuitenkaan haluttu tehdä, kun huomattiin miten jyrkät portaat olivat ja miten hengästyneitä oltiin jo sadan metrin päässä. Ylöspäin palaaminen olisi ollut vielä rankempaa. Käytiin kuitenkin ihailemassa maisemaa myös sillä reitillä, mikä oli edelleen aika huimaava, kun se kulki kiveen hakattuna, eikä näkymää enää peittäneet edes puut. Tovin päästä palattiin takaisin samaa tietä, mutta otettiin eräästä risteävästä polusta toinen kylään vievä reitti, sillä ajateltiin sen olevan paljon hienompi, kuin se päätie, jota Sally oli ajanut meidät Fallsille. Metsäreitti oli ihana, paljon vihreämpi ja elävämpi kuin moni muu meidän Australiassa kävelemä patikointireitti. Porun vieressä kulki puro ja ihailtavaa riitti edelleen. Uskomattomin sattuma oli se, kun kuultiin jossain kohden rapinaa ja tuumasin heti, että olisi käärme, kun oltiin niistä tovi sitten puhuttu, että pitää olla varovaisia. Oltiin juuri jatkamassa matkaa, kun sitten huomasin mikä rapinan oli aiheuttanut: metrin päässä oli ECHIDNA!!! Nokkasiili! Oltiin enemmän tohkeissamme, kuin Platypuksen nähdesämme. En ollut nähnyt Echidnaa edes vankeudessa ja oltiin monta kertaa puhuttu Royn kanssa, että onpa harmi ettei sellaista olla vielä nähty. Möykky oli monta kertaa siiliä isompi ja piikit olivat varmaan pikkusormen kokoisia. Sieltä se nokkakin pilkisti, kun hetki oltiin hiljaa. Echidna huomasi, ettei oltu lähdössä, joten päätti huomaamattomana olemisen sijaan sujahtaa pusikkoon. Se kruunasi koko päivän! Oli siis loistava retki, ei meidän tarvinnut edes vapaapäivää saada, nähtiin maisemia senkin edestä. Täällä on tosiaan monia lookouteja ja putouksia, kaikki vaikuttavia ja erilaisia, mutta tuolla tuli nähtyä niin hienot putoukset ja näkymät, että ne riittivät. Ne muut paikat olen nähnytkin, mutta tuo oli itselle uusi ja niin mahtava kuin en olisi vastaavaa ennen nähnyt. Ehdottomasti tämän reissun kohokohtia!
Viikko jo vierähtänyt ”sinisillä vuorilla”. Ihan mukavaa ollut, mutta alkaa totaalisesti kyllästyttämään vieraissa kodeissa asuminen. Ei malteta odottaa edes ensi lauantain matkaa Sydneyyn ja hostelliin, vaikka niistä on tullut paljon valitettua. Hassua, missään ei ole hyvä, vieraisilla on aina vastuussa jollekin toiselle ja hostelleissa on liikaa porukkaa ympärillä. Wwoofatessa täytyy tehdä määrättyjä töitä ja määrättyinä aikoina eikä pääse paljon vapaalle, joudutaan syödä mitä kaapista löytyy, eikä mielihaluille ole tilaa. Parissa viikossa tai kuukaudessa ei toisen koti ehdi tuntua omalta.
Kyllä tämä on silti ehdottomasti ollut paras wwoof-paikka, kuten sanottu niin puhdasta on ja työt on selkeät. Eikä täällä ole ollut ongelmana se, että pitää jatkuvasti tehdä jotain hommia. Jokunen tunti kun on töitä tehty, ollaan ”vapaalla”, jolloin ei tule paljon muuta tehtyä kuin levättyä, kun ei töiden jälkeen ehdi kunnolla turisteilla. Heti toisena päivänä Sally tosin vei meidät kuuluisalle näköalapaikalle ihailemaan Three Sistersiä. Pari vuotta sitten, kun kävin siellä Astan kanssa, peitti sumu nähtävyyden niin paksusti, että jouduttiin pettymään. Kyseisenä päivänä oli myös jonkun verran ollut sumua, jolloin vuoretkin tosiaan näyttivät sinisiltä, mutta onneksi Three Sisters kuitenkin näkyi ja olihan se vaikuttava! Sally kiersi näköalareittiä kotiin, jolloin nähtiin lisää Blue Mountainsin huikeita näköaloja. Eräänä päivänä aloitettiin hommat niin ajoissa, että päästiin vapaalle jo puolenpäivän aikoihin ja saimme kyydin Katoomban keskustaan. Istuttiin puistossa ja herkuteltiin hieman, kun ei tarvinnut ketään miellyttää. Kierrettiin pikkuputiikkeja ja kirjakauppoja, sekä eksyttiin taas mahtavaan antiikkiliikkeeseen. Ei tullut muuta ostettua kuin tuliainen omaan kotiin, papan vanhaan vitriiniin soveltuva nuppi. Antiikkiliikkeessä näkyi olevan myös Iittalan lasia ja eräs tuoli oli merkitty Alvor Altorin tulppaanituoliksi. Hmmm. Ettei olisi kuitenkin Alvar Aalto 😀 Mutta tuoli ei tainnut olla tulppaanituoli, eikä kyllä Aallonkaan tuotantoa. Voi sitä raasua, joka sokeasti luottaa hintalappusen tietoihin. Muutoin ei olla paljon mitään tehty, paitsi töitä.
Ollaan käyty kaivamassa Sallyn entisestä puutarhasta rakkaimpia istutuksia (uudet asukkaat kertoivat repivänsä kaikki mahtavat istutukset ja muuttavan puutarhan nurmikoksi) ja istutettu ne tänne, silläkin uhalla, että ne saattavat kuolla, kun vuodenaika ei ole siirtämiselle oikea. Ollaan levitetty mulchia (mitälie puulastua tms.) nurmen päälle, jotta vanha nurmi kuolisi, nostettu nurmea, maalattu vajaa ja aidattu kananverkolla alue kanoille. Niin ja eilen muutettiin loput Sallyn tavaroista kolmeen eri paikkaan. Melko raskaita töitä, etenkin niinä päivinä, kun on kuuma. Sää on täällä vuorilla vähän arvaamattomampi, joten onneksi välillä on ollut pilvisiä, tuulisia ja sateisiakin päiviä.
Ihan hyvin ovat työtkin menneet, välillä ollaan tehty yksin, jos Sally on ollut töissä ja välillä yhdessä. Pari kertaa on vähän ottanut päästä, molemmissa tapauksissa olin Sallyn mielestä liian hidas. Eikä se ollut mitään normi kritiikkiä, vaan tyyli huomauttaa asiasta oli tosi töykeä. Toinen tilanne oli, kun Roy ja Sally tekivät jotain muuta ja minä sain tehtäväksi pestä vanhan kaapin, joka oli tarkoitus porata Sallyn vierashuoneen seinälle. Sally antoi tarkat ohjeet jynssätä ensin karhealla sienellä pinttyneet liat, sitten pyyhkiä pesuainerätillä, sitten huuhtoa ja lopuksi kuivata pyyhkeellä. Eli neljällä eri tavalla piti mennä pinnat läpi, mutta hetken päästä Sally oli heti kysymässä, että oothan jo valmis ja sanoi, että jopas olet hidas. Totesin vaan, että en ole hidas vaan tarkka. Oli kuitenkin vähän outo saada ensin opastus, joka kuulosti siltä, että täytyy olla tarkka, mutta sitten olisikin pitänyt olla nopea. Toinen ärsytys tuli, kun Sally antoi meille pensselit ja näytti miten vaja tulisi maalata. Sally otti pensselin, selitti miten piti tarkkaan maalata joka kohta ja raot vielä tarkemmin, että menisi kaikkialle, Sally demonstroi miten pensselillä pitää joistakin kohdin töpötellä, että maali menee rakoon ja sanoi myös, että joskus voi joutua palaamaan samaan kohtaan, jos hetken päästä huomaa, jos johonkin rakoon ei ole mennyt. Meillä oli se erotus, että mulla oli pieni pensseli ja Roylla tosi iso ja kömpelö. Minä sitten töpöttelin ekana tarkkaan reunat, listat ja ikkunanympärykset ja aloin vasta sitten maalata isompia pintoja, mikä sekin oli hidasta pienellä pensselillä ja pensseliä joutui kastaa maaliin useammin. Olin tietenkin huomannut, että Roy oli saanut maalattua leveällä pensselillä nopeammin, mutta ei ollut vielä keskittynyt ollenkaan tarkkoihin kohtiin. Sitten Sally jossain vaiheessa tuli seuraamaan miten meni ja tosi röyhkeästi sanoi, että Minna olet paljon Royta hitaampi, sun pitää tehdä niin kuin Roy ja et voi olla noin tarkka. Yritin sitten sanoa, että aika hankala näin pienellä pensselillä, mutta eipä Sallya kiinnostanut, vaan Sally otti sitten pensselin kädestä ja näytti, että näin (mikä ei ollut yhtään sitä, mitä Sally näytti alkuun): sutien hätäisesti edes taas. Olin tosiaan tarkoituksella aloittanut järjestelmällisesti reunoista, jotta voisin myöhemmin sutia nopeammat kohdat. Alusta lähtien ollut vähän fiilis, että Sally ei ole ihan tyytyväinen mun työpanokseen. Olen toki kaiken tehnyt aina parhaani, mutta Royn rinnalla en ole tietenkään yhtä tehokas ruumillisessa työssä, eikä staminakaan ole samaa tasoa, mikä on ihan luonnollinen sukupuolten välinen ero. Jos Roy poraa, niin enpä sillä hetkellä voi muuta, kuin odottaa vieressä. On kuitenkin niin monta ihmistä, jotka mahtuu samaan aikaan tekemään yhtä asiaa. Sally on vähän äijämäisempi lesbo, joten muiltakin naisilta on helppo odottaa samaa, tästä tytöstä ei kuitenkaan löydy äijää ei sitten yhtään 😀 Mutta tiedän, ettei Sally pahalla ollut töykeä, kun on kuitenkin ollut useimmiten ihan ystävällinen, luonne voi välillä vaan olla sen sorttinen, että kaikki tänne heti nyt!
Ollaan tavattu monia Sallyn kavereita, jotka ovat kaikki tosi mukavia. Sallylla oli lauantaina perinteinen peli-ilta, jonne tuli ystävistä kaksi. Välillä oli vähän hankalaa vieraskielisenä pelailla, mutta painotettiin niihin peleihin, jotka eivät perustuneet kieleen. Perinteinen stereotypiä, että homoseksuaalit yleensä seurustelevat kaltaistensa kanssa on pätevä ainakin Sallyn kohdalla, peli-illassa oli kaksi lesboystävää ja muutossa oli auttamassa kolme homoystävää. Naapureistakin läheisin on eräs lesbopariskunta. Ihan mielenkiintoista, mutta hyvin meidätkin otettiin vastaan 🙂 Yksi ystävistä ottaa myös wwoofaajia kotiinsa ja hieman jo meinasi harmittaa, ettei satuttu Jaylle menemään sillä hän kuulemma leipoi wwooffaajilleen leivät, joskus jopa ruisleipää!!!! Sunnuntaina, kun Jay tuli illalliselle, toi hän mukanaan myös namia itsetehtyä soijasuklaajäätelöä, jota syötiin jälkiruokaomenastruudeleiden kanssa! Toisaalta Jay on kyllä lihansyöjä, joten ehkä meidän on ihan hyvä täällä.
Tänään puhuttiin Royn kanssa siitä, että miten voi pian olla joulu, ettei yhtään tunnu siltä, kun ei ole lunta. Miten täällä voisi koskaan löytää joulun tunnelmaa, kun on tottunut Suomen jouluihin. Olen niin jouluihminenkin, ettei joulu ilman lunta ole yhtään mitään. Ei täällä kuullut lumipainotteiset joulukappaleet tai nähdyt överit jouluvalot ja -koristeetkaan auta asiaa. Harmittaa vähän, ettei tule mitenkään itsenäisyyspäivää juhlittua, tehdään tietty hommia silloin ja kun itsenäisyyspäivän juhlat alkavat Suomessa, on täällä kello neljä yöllä. Ehkä me voidaan käydä täällä jotain koostetta katsomassa.
Sen verran tulevasta, kuten sanoin, niin ollaan menossa nyt viikonloppuna Sydneyyn. Katsellaan, josko siellä onnistuisi töiden saralla. Kesällä ei enää kannata olla pohjois-Australiassa, kun alkaa märkäkausi ja trooppisia myrskyjä, joten parempi meidän täällä. Ai niin, Noel, edellisen wwoof-emännän poikaystävä saattaa tarvita jouluksi talovahtia vielä myymistään odottelevaan Sydneyn taloonsa, eli odotellaan ja katsotaan kuinka sen käy ja yritetään samalla etsiä muita töitä. Päivä kerrallaan, niin kuin ollan tähänkin asti tehty, siihen ollaan täällä totuttu, vaikka se alkaakin jo väsyttää.
Loppuaika Toorookassa, kun Noelkin oli paikalla, meni aika rattoisasti, vaikka laskettiinkin öitä siihen, että päästään lähtemään. Lika ja Lizin ainainen pälpätys alkoivat jo kyllästyttää! Kananmuniakin tuli syötyä niin paljon, että toivon ettei niitä tarvitse enää vähään aikaan syödä. Viimeisenä päivänä Liz vei meidät aamutöiden jälkeen syvemmälle sisämaahan, läheisille vuorille ja Kookaburraan, missä oli joskus nuorempana asunut. Auton kavutessa korkeuksiin tuli nähtyä vaikuttavia näkymiä, alastullessa oli jopa oksennuksessa pitelemistä, kun neliveto pomppi ja mutkitteli kapeilla sorateillä. Enkä ole pitkään aikaan enää kärsinyt matkapahoinvoinnista. Matkan pää oli Kookaburran kävelyreitillä, jota ei rehevöityneestä ulkonäöstä päätellen ole käytetty aikapäiviin. Polku päättyi jyrkänteelle, jolta puro syöksyi putouksena alas. Näkymä oli siis huikea. Uimakamppeet olivat mukana, mutta ilma oli niissä korkeuksissa niin viileä, ettei uskaltauduttu pulahtamaan veteen.
Lähtöpäivänä alettiin aamutöiden jälkeen valmistautumaan lähtöön. Koiria hyvästellessä oli vähän haikea olo, mutta muutoin helpottunut ja odottava fiilis. Liz ja Noel veivät meidät asemalle, mutta bussi oli ikävä kyllä todella myöhässä ja jouduttiin reilu tunti odottelemaan. Saavuttiin muutaman tunnin ajomatkan jälkeen Newcastleen. Oli todella hassu tuttuudentunne, kun astuttiin bussista. Niin kuin ei olisi missään ollutkaan ja vielä soittaa Astallekin, jonka olisin hyvin voinut tehdä myös kaksi vuotta sitten. Asta ilmaantui parin minuutin päästä asemalle työautollaan. Ajettiin rantojen kautta Astan luo, vaikka ei pimeällä tietty pystynyt maisemia näkemään. Talo oli valtava, Astan lisäksi asukkaita oli viisi ja kellarikerros mukaan lukien talo oli neljässä kerroksessa, eli vähän pääsi jopa hengästymään, kun kapeassa portaikossa kulki Astan huoneeseen korkeimpaan kerrokseen. Talo oli hyvin viehättävä, olohuoneessa oli jonkun itse tekemään taidetta ja jokapuolella oli surffilautoja. Hippimäisten asukkien persoona näkyi sisustuksessa. Oltiin myös kiitollisia siitä, miten siisti talo oli, mikä kuitenkin oli epätavallista, sillä se oli siivottu seuraavan päivän talonomistajien tarkistusta varten. Joka tapauksessa hieno paikka ja pihassakin oli pieni kasvimaa ja kana. Sijaintikin oli loistava ihan rantojen ja keskustan läheisyydessä, vuokrakin oli todella edullinen.
Ensimmäisenä päivänä mentiin heti keskustaan kuljeksimaan, kun sääkään ei ollut paras mahdollinen rannalla rentoutumiseen. Käveltiin Queens Wharfin näköalatornin huipulle, itsellä oli tähtäimessä etsiä rakkaudentunnustus, jonka kirjoitin sinne Roylle kaksi vuotta sitten. Oli liikuttava yllätys nähdä se edelleen siellä, enpä sitä kirjoittaessa osannut arvata Roynkin joskus näkevän sen. Aivan kuin ympyrä olisi sulkeutunut. Käytiin myös Darby streetillä, jossa on kaupungin kivoimmat kahvilat ja putiikit (ikävä kyllä todella kalliita). Pisimpään viihdyttiin eräässä suuressa antiikkiliikkeessä ihailemassa vanhoja tavaroita, tietty jouduttiin tyhjin käsin lähtemään, kun ei ollut varaa ostaa mitään. Istuttiin kahvilassa nauttimassa pitkästä aikaa kunnon kahvista. Nämä asiat olivat aivan luksusta monen viikon farmiasumisen jälkeen. Sen jälkeen ostettiin hieman eväitä, joista mentiin nauttimaan yhdelle Newcastlen monista rannoista. Kuljettiin huikean kauniita rantareittejä pitkin takaisin asunnolle. Illalla oli tosiaan pippalot talossa. Ei ehditty odotella grilliä, kun Asta oli sopinut ystävänsä kanssa drinkkitreffit Darby Streetille, joten päädyttiin laittamaan meidän syömiset (halloumi-herkkusieni-kesäkurpitsa-sipuli) pannussa ennen kuin lähdettiin ulos. Roy nautti suuresti kolmen dollarin halpisviinistään, joka täytyy kyllä myöntää, ei ollut hassumpaa. Käytiin istumassa sitten pari tuntia Darby Streetillä kalliissa ravintolassa, jossa meillä ei ollut varaa ottaa kahvia ja olutta kummempaa, kun coktailit maksoivat 14 dollaria kappaleelta. Seura oli kuitenkin oikein mukavaa, vaikka kaikki olivatkin itselle vieraita. Musiikkikaan ei ollut niin äänekästä, ettei olisi pystynyt keskustella. Palattiin takaisin talolle, mutta itse en väsyneenä jaksanut enää ilakointiin osallistua, vaan vetäydyin huoneeseen lepäämään.
Lauantaina Astallakin oli vapaata ja auto käytössä, joten käytiin Kotarassa ostoskeskuksessa metsästämässä aussijoulukortteja, jotka halusin ehdottomasti taas käydä hakemassa. Onko hauskempaa joulukorttia, jossa on vaikka surffaava joulupukki? Kierreltiin vähän muutenkin ja käytiin ostamassa eväät rantapiknikkiä varten. Sää oli jo paljon parempi, suorastaan kesäisen helteinen. Syötiin eväät ja pötköteltiin auringossa. Royn kanssa käytiin vähän kuljeksimassa ja uimassa. Oli aivan ihana päivä. Rusketusta ei tainnut tarttua yhtään, kun oltiin rasvattu itsemme hyvin, mutta Asta ikävä kyllä kärähti. Lyhyiden yöunien lisäksi suolavesi ja helteessä makaaminen uuvutti meidät niin täysin, että päikkärit venyivät pitkiksi, millä aikaa Asta ehti jo laittautua ja lähteä pikkujouluihin. Me ainoastaan käytiin iltakävelyllä ja ostamassa veggie piet grilliltä. Piiraat, eli piet ovat tosi perinteistä australialaista. Peruspiiras sisältää lihaa, mutta päätettiin kokeilla kasvisversiota. Tähän asti olen aina vältellyt niitä, kun olen olettanut etten pidä niistä, oikeassa olen ollut, ei opittu nytkään pitämään niistä. Kyllä perinteinen suomalainen lihapiirakka vaan on paras (tai oli, kun vielä söin niitä), vaikka ei nämä ole edes samannäköisiä kuin meidän lihapiirakat.
Sunnuntai oli päivistä parhain. Heti aamusta huomasi, että päivästä tulee kuuma. Asta ehdotti, että lähdetään Nelson Bayhin, joka on kaunis paikka melkein tunnin päässä Newcastlesta. Aloitettiin kuitenkin Newcastlen Nobby’s aallonmurtajalta, jonka päähän kuljettiin merta ihaillen. Kerroin Roylle, miten sieltä on kuulemma nähty delfiinejä. En ollut kuitenkaan uskoa korviani, kun meidän kävellessä takaisin Roy huudahti nähneensä delfiinejä! Aiemmin en ollut niitä sieltä nähnyt ja oli nyt aivan ihmeissäni. Siellä ne selkäevät nousivat vedestä ja katosivat taas, kunnes ilmestyivät uudestaan. Se oli päivän kohokohta. Käytiin ennen liikenteeseen lähtöä Darby Streetillä kahvilla. Jossain vaiheessa pilvet alkoivat kerääntyä ja autoillessa alkoi jopa sataa reippaasti vettä. Itse jo ehdotin paluuta, mutta Asta vakuutteli, että se olisi ohimenevää. Päästiin Anna Bayn kaunille Birubi-rannalle, jossa aurinko jo paistoikin. Birubi oli se ranta, jolla kävin viimeksi ratsastamassa. Nyt meille kuitenkin riitti auringonpalvonta. Pitihän vedessäkin käydä uimassa, vaikka se olikin paljon edellispäivän vettä viileämpää, mutta silti ihanan virkistävää. Sitten jatkettiin taas matkaa ja poikettiin hakemaan eväitä, jotka ajettiin nauttimaan Nelson Bayhin. Ruoan nautittuamme oltiin niin uskomattoman onnekkaita, että nähtiin taas delfiinejä! Sitten patikoitiin hikisinä Mount Tomareen huipulle. Paikka oli itselle tuttu viime reissulta, mutta silti niin sykähdyttävä, kuin sen olisi nähnyt ensimmäistä kertaa ja Royllehan kokemus oli täysin uusi. Käväistiin viereisellä kauniilla, mutta autiolla Zenith-rannalla ihailemassa valkoiselle hiekalle hyökyviä aaltoja. Paluumatkalla puhuttiin Astalle kätköilystä ja päätettiin, että tarkistettaisiin kotona, että onko Astan lähettyvillä kätköjä, jotta voitaisiin demonstroida. Jokunen löytyi, yksi oli liian vaarallinen pimeällä etsittäväksi ja toinen oli ihmisten ympäröimänä. Erästä etsittiin aivan turhaan, sillä kävi ilmi, että se oli käännetty. Katedraalilla kuitenkin onnisti ja Asta pääsi mukaan jännitykseen, kun eräästä kolosta löytyi melko helposti kätkö!
Kaikki ne ihanat paikat saivat muistamaan, miksi niin pidinkään Newcastlesta, itse kaupungista ainakin. Koska eihän paikka tavallaan ollut enää sama. Nyt olin pikemminkin turisti. Teki kuitenkin hyvää käydä siellä, ei tarvitse enää niitä aikoja haikailla, koska ei niitä enää ole. Oli kuitenkin vähän haikea lähteä, mutta tärkeimmät tuli nähtyä ja mikä tärkeintä, Roykin näki nyt Newcastlen. Täällä lisättyjä kuvia Newcastlesta.
Maanantaina ängettiin taas kamppeet rinkkoihin, joka on joka kerta yhtä hankalaa, vaikka tavaraa ei olisi lisää tullutkaan ja jotain on jopa heittänyt pois, niin silti rinkat ja reput ovat aivan täynnä. Neljä tuntia istuttiin junassa, kunnes saavuttiin Katoombaan Blue Mountainsien kauniisiin maisemiin. Meitä oli vastassa harmaahiuksinen ja ystävällinen Sally. Kovasti jännitettiin, että millainenhan tapaus tällä kertaa osuu kohdalle ja heti autosta oli ainakin pääteltävissä, että ei tarvitse lian keskellä asua. Siinä oltiin oikeassa. Talo oli aivan tiptop. Sally lienee pikemminkin siisteysintoilija kuin hälläväliä-tyyppi. Aivan ihana ja herttainen talo, hyvällä maulla sisustettu ja värikäs, lempiväri on selvästi violetti. Lattia on kaunis puulattia, mukavaa vaihtelua kokolattiamatoille, eikä niillä ole koirien ulostetta. Koirat ovat muuten uskomattoman herttaiset ja terveet! Kaksi King Charles Cavalieria (vai mitä olivatkaan), joilla upea terve turkki. Rauhallisia koiria, jotka pitävät paljon rapsutuksista, niin sitä koko ilta rapsuteltiin. Talossa on myös kissa, joka kuulemma pelkää alkuun kaikkia, etenkin miehiä ja vieraiden tullessa usein kulkee seiniä myöten ja välttelee. Saatiin ohjeeksi, että pysytään loitolla, kunnes kissa tottuu meihin. Sally oli siis ihmeissään, kun kissa ei aristellutkaan meitä. Rentoutuneisuus kävi ilmi, kun kissa kävi maate ja alkoi pestä itseään. Otti jopa rapsutuksia vastaan, eikä ollut moksiskaan Roysta, vaikka Roy onkin mies. Puutarha on tosi pieni, mutta tekemistä pitäisi kuitenkin riittää. Kananhäkin korjausta, aidanrakennusta tms. Sally muuttaa myös entisestä kodistaan vielä huonekaluja, joten muutossa voidaan myös auttaa. Piha on ihan soma ja siellä on jo jotain istutuksia. Siellä on myös kylpyamme, jossa on kultakaloja. Kuulosti töiden puolesta tosi lupaavalta, 4-5 tuntia töitä päivässä ja täysi päivä töitä, jos halutaan vaikka vapaapäivä mennäksemme patikoimaan ja ihailemaan maisemia. Eli kaikesta päätelleen saadaan myös omaa aikaa! Sitä Sallykin kuulemma tarvitsee, sillä hän sanoi ettei jaksa sitten aina pitää seuraa, vaan haluaa joskus tilaa ja rauhoittua. Sehän sopii! Parhaiten nähdään varmaan parin päivän jälkeen miten alkaa sujumaan, mutta vaikuttaa tosi lupaavalta. Mahtavaa oli, kun Sallya oikeasti kiinnosti! Jo parin tunnin yhdessäolon jälkeen Sally tietää meistä enemmän kuin kummassakaan aiemmassa wwoof-paikassa. Kyseli meiltä kaikenlaista Suomesta ja kotoa ja mikä parasta, niin kuunteli myös 🙂 Eli hyvillä fiiliksillä mennään nyt nukkumaan hyvän tofunuudeli-illallisen jälkeen puhtaaseen ja isoon makuuhuoneeseen.
Kuvia on taas lisätty Toorookasta, kun on päästy taas nettiin käsiksi. Vielä ei ole ehtinyt kirjoittaa uutta blogipäivitystä, sillä nyt nautitaan Newcastlesta niin paljon kuin ehditään, ennenkuin lähdetään huomenna taas jatkamaan matkaa.
Austraalikokemus 