17.11.

Jokunen yö enää, ei malta odottaa. Ne muutama päivä, kun Noel oli täällä meni aika rivakasti ja leppoisasti, etenkin kun Liz oli töissä ja tuli vasta yöllä kotiin. Tietty tuli edelleen tehtyä hommia puutarhassa ja autettua Noelia hänen puolellaan, mutta Noel ei ole yhtä suulas, joten ei ollut niin voimia vievää kuin Lizin kanssa, jolloin saa kuunnella jaarittelua aamusta yöhön. Ei haluta olla epäkohtelias ja vetäytyä makuuhuoneeseen, jos Lizillä on joku juttu kesken (eli aina). Tänäkin aamuna Liz selitti puoli tuntia siitä miten oppii parhaiten ja mitä opiskelutekniikoita käytti, kun oli yliopistossa. Sitten tuli pitkä puhe siitä, miten ihminen yleisesti ottaen oppii paremmin, ei sitä itsestäänselvää jaarittelua jaksa kuunnella vaikuttaen samalla kiinnostuneelta ja heittää välikommentteja ”ihanko totta” tai ”onpa mielenkiintoista”. Tuo puheenaihe oli vain esimerkki, aiheita riittää aina sammakoista ihmisten vastustuskykyyn tai Lizin omaan elämään ja kokemuksiin. Ei siinä mitään, suulaat ihmiset voivat myös olla mielenkiintoisia ja kyllä Lizkin voi olla ihan mielenkiintoinen pieninä annoksina, mutta ei päivätolkulla ja aamusta iltaan. Huh. Illalla on sitten muutaman viinilasin tai oluen jälkeen kertomuksia Lizin bändäriajoista ja musiikkia 70-luvulta. Voi olla kulttuuriero, mutta jos kertoo jossain yhteydessä jostain omasta asiaan liittyvästä sattumuksesta, niin sen tiivistää yleensä lauseeseen tai ehkä jopa minuutin puheenvuoroon, jos asiaa oikein riittää. Ollaan muutenkin huomattu, että aussit harrastavat paljon enemmän itsensä korostamista, kuin suomalaiset. Ehkä jos Liz tulisi Suomeen ja selittäisi samoja juttuja siellä, pidettäisiin Liziä leuhkana, vaikka se olisikin ominainen kulttuuriin liittyvä piirre. Mutta vaikka Lizillä löytyykin monia ikäviä piirteitä, niin Liz on kuitenkin todella mukava ja aina hyvällä tuulella. Lienee ehkä ironista, että puhun jaarittelusta, kun itsekin tulee näissä turhan pitkissä blogikirjoituksissa jaariteltua.

Töitäkään ei ole hirveästi, toisaalta niitä saisi olla enemmän ja ne voisi olla jotenkin paremmin määritelty. Usein tuntuu siltä, että pitäisi varmaan tehdä jotain, mutta ongelma lienee Lizin johtamistyylissä, tai pikemminkin johtamattomuudessa. Hevosten ja kanojen aamuruokinnat ovat ainakin ihan selkeitä, kun ne on tehtävä joka päivä, mutta kaikki muu on vähän epämääräistä. Vähän kananhäkkien kokoamista, paskojen siivoamista (pääasiassa koirien) ja puutarhahommia. Eikä tarkkoja työaikoja ole määritelty, esim. tiettyyn aikaan aamusta ja sitten iltapäivällä, vaan töitä tehdään vähän pitkin päivää. Itse mieluiten tekee työt pois alta pitäen ehkä pari taukoa ja haluaa lopun päivän rentoutua. Ei ole selvillä sekään, että haluaako Liz meidän auttavan koirien iltaruokinnassa, mikä sitten hankaloittaa meidän levolle menoa, kun odotellaan puoleen yöhön ennen kuin Liz alkaa laittamaan koirien ruokia. Epämääräisyydestä huolimatta täytyy toisaalta olla tyytyväinen, että kaikki on vähän rennompaa ja aamuisin ei tarvitse hätäillä töihin, mutta on hankalaa on, kun erilaiset persoonallisuudet tekevät yhdessä töitä ilman varsinaista johtajahahmoa. Työntekijöinä Roy ja minä halutaan selkeät tehtävät ja säännöt (siinä edellisen farmin tehtävälistat olivat hyvät) ja Liz on epämääräinen haahuilija, joka tarvitsisi vähän järjestelmällisyyttä, persoona on nähtävissä myös talon kaaoksesta ja koirien ”kasvattamisesta”.
Lizin pöperöt saavat kuitenkin kehut, on ollut burritoja, espanjalaisia uuniomeletteja, mausteisia itämaisia ruokia, joissa yleensä proteiinipuoli on hyvin hallinnassa.

Monipuolinen ravintotietous lienee sairaanhoitajuuden hyviä puolia. Vaikka runsas alkoholinkäyttö lieneekin erikoinen pahe hoitsulla. Toisaalta epäsäännölliset ruokailuajat ärsyttävät suunnattomasti, toissapäivänä söin aamulla vain banaanin, seuraava tilaisuus oli syödä neljän aikaan, jolloin söin piirakanpalan ja illallinen venyi puoleenyöhön. Lizkin välillä torkkui tuolissaan ruoan kypsyessä, joten tuli vähän mietittyä, että saadaankohan me tänään ruokaa, vai pitäisikö mennä nukkumaan. Aina ollaan kuitenkin saatu ja usein niille päiville, kun Liz on ollut töissä, on ollut rääppeet edelliseltä kerralta, paitsi Noelin ollessa täällä laitettiin Royn kanssa yhdessä ruoat. Menetetyt kilot ovat voineet hyvin tulla takaisin, kun ruoka on ollut parempaa ja runsaampaa, kuin kun ollaan oltu reissussa ja ostettu vain tärkeimmät. Myös limsaa on tullut juotua enemmän, Lizillä on tosi paljon eri limsa- ja olutsortteja isoissa pakeissa, itse olisi paljon tyytyväisempi tuoremehuun, mutta sitä ei ole paljon, eikä raaski siksi juoda ja juo sen sijasta limsaa. Pthyi. Itse olen täysin onneksi pidättäytynyt oluesta (vaikkei limsa ole varmaan sen parempi vaihtoehto), mutta Roylla voi hyvin jokapäiväiset oluet näkyä kohta vyötäröllä. Mutta kuten sanottu, niin muutama päivä enää.

Ei me olla vain täällä farmilla jumitettu. Eilen päästiin Lizin mukaan asioille Port Macquarieen, oltiin aivan innoissaan, kahden viikon eristys tuntui todellisuudessa paljon pidemmältä. Sai laittaa puhtaat vaatteet päälle, tosin vieläkään en laittanut meikkiä, uskomatonta, mutta en ole aikoihin käyttänyt niin vähän meikkiä, kuin näiden kuukausien aikana. Täällä en ole käyttänyt yhtään ja Yeppoonissa käytin vain pari kertaa. Brisbanessa tuli käytettyä välillä, mutta ei sielläkään päivittäin. Nyt näytän jopa oudommalta meikeissä kuin ilman, omasta mielestä ainakin. Yleisesti ottaen ihmiset ovat turhamaisempia täällä, mutta oma turhamaisuus on ainakin vähän helpottunut meikittömyyden myötä 😉 Joka tapauksessa, käytiin Port Macquariessa ostoksilla ja Liz kävi myymässä kananmunia sairaalan työkavereilleen. Oltiin otettu uimakamppeet mukaan, että päästäisiin pitkästä aikaa kunnon rannalle lököttelemään, mutta oli kamala pettymys, kun taivas oli raskas sadepilvistä, eikä sitten päästykään rannalle. Mutta sekin ongelma on muutaman päivän päästä ratkaistu.

Päästiin kuitenkin joku päivä sitten vilvoittautumaan veteen, nimittäin Liz vei meidät vartin ajomatkan päässä olevalle joelle vilvoittelemaan, mikä oli todella tervetullutta, kun aurinko oli porottavan kuuma. Joen vesi oli ihanan viileää ja niin kirkasta, että nähtiin kivipohja ja meitä näykkivät pikkukalat, jotka ovat siis niitä, joita käytetään myös kauneushoitoloissa kuolleen ihosolukon kuorimiseen. Olisin toivonut niiden nyppivän pikemmin säärikarvoja (jotka ovat päässeet ikävä kyllä farmilla rehottamaan), mutta jännä kokemus näinkin. Välillä nähtiin kilppareiden uivan päät pinnassa ennen kuin katosivat taas pinnan alle.

Eikä täältä farmilta tarvitse minnekään lähteä eläimiä nähdäkseen. Tietty täällä on kesyt eläimet, mutta niiden lisäksi, kuten sanottu, niin täällä pyörii jatkuvasti kenguruita ja verannalta tulee vähän bongattua suomalaiselle eksoottisia lintuja, etenkin nyt kun Liz osti lintukirjan. Pihassa kulkee välistä myös lähes parimetrisiä varaaneja. Myös talon sisällä näkee jännittäviä ölliäisiä. Vähän epämiellyttävää, mutta välillä nähdään miten hiiri (vaikkakin söpö) juoksee listoja pitkin pesäänsä takan taakse. Joskus Liz on nähnyt rotankin liikkuvan talossa, mutta onneksi ei ole osunut meidän kohdalle. Liz pitää aina ovia auki, joten valo houkuttelee paljon hyönteisiä varsinkin iltaisin. Joskus lepakko lentää toisesta ovesta sisään, kiertää hetken ja lentää toisesta ovesta ulos, eilen lepakko viihtyi useamman kierroksen keräämässä hyönteisiä sisällä. Inkubaattorista kuoriutui muuten joku päivä sitten 11 tipua, joille laitettiin heti olohuoneen pöydälle iso pesälaatikko, nopeasti kasvavien pörröpallojen touhua tulee usein seurattua pitkä tovi ja iltaisin touhu yltyy aivan hurjaksi. Kun olohuoneessa on muuten pimeää, houkuttelee pesän valo hyönteisiä puoleensa ja tiput juoksevat aivan tohkeissaan hyönteiset suussaan ympäri pesää esittelemässä muille löydöstään. Nyt ovat alkaneet myös kultaiset joulukuoriaiset lentää sisään (ilmaantuvat aina näihin aikoihin ja sen ja joulukoristevärin takia niitä kutsutaan joulukuoriaisiksi) ja se on tipujen herkuista suurin.

Siitä siis mitä tapahtuu sitten ensi torstaina. Elikkäs ollaan oltu menossa sinne Newcastleen ja Asta laittoi viestiä huomattuaan täältä meidän suunnitelmista, että voidaan tulla sinne Astan luo, mikä oli tosi mukava yllätys. Ei edes tohdittu kysyä, mutta hyvä, että meni näin. Tietty hyvä puoli on myös siinä, ettei tarvitse laittaa paria sataa hostelliin, mutta pääsee tapaamaan taas Astan ja näkemään miten Asta nykyään asuu. Saa myös nostalgisoida jonkun kanssa, jonka kanssa olin siellä silloin pari vuotta sitten, vaikka Asta ei tietenkään näe sitä samalla tavalla enää, kun on asunut sielä koko tämän ajan. Astan on kylläkin töissä perjantaina ja talossa on silloin illalla myös bileet, joten saa nähdä miten hommat menee. Varmaan ollaan läsnä pippaloissa, mutta ei ole aikomusta juopotella tai lähteä ulos, sillä siinä menee heti hukkaan päivä tai pari ja se olisi turhan suuri menoerä meidän budjetista. Toivotaan vaan, että on ilmoja rannalla lekotteluun ja kaupungin kiertelyyn, ne on ainakin ilmaisia harrastuksia :)Siitä sitten maanantaina jatketaan Blue Mountainsille, ei muuten ollutkaan Katoombassa, vaan Black Heathissa, eli ei ihan nähtävyyksien ytimessä, mutta toivotaan, että saadaan joku päivä vapaaksi, jotta onnistuisi. Joka wwoof-paikassa kun on omat tapansa, täälläkään kun ei varsinaisia vapiksia ole ollut, ei sillä, että oltaisi täältä julkisen liikenteen tai mobiiliverkon ulottumattomista minnekään päästykään.

10.11

Lizin lähes 80-vuotias poikaystävä, Noel, saapui eilen tänne. Ikäisekseen virkeän oloinen ja näköinen pappa, vaikka liikehdintä paljastaakin iän. Silti Noel vaikuttaa olevan kova puuhailemaan, tänäänkin Roy ja Noel ovat painaneet hommia sateesta huolimatta. Kyllä, Australiassakin sataa, nyt on jo pari päivää satanut, viileys tekee työnteosta paljon miellyttävämpää. Siisteydessä Noel on muuten ihan vastakohta Lizille, sen huomasi jo heti autosta, lattiat ja penkit eivät tulvineet roskassa. Noel on ostanut naapuritilan ja on nyt pikkuhiljaa tuonut Sydneysta tavaraa vajaansa ja sielläkin kaikki tavarat on järjestetty tiptop. Ei siis ihme, että he haluavat pitää omat talonsa, joissa asua. Ehkä se lienee ihanteellinenkin järjestely, kypsemmällä iällä ei välttämättä jaksa kompromissata elintapojen suhteen. Pari päivää sitten hoidin tiskivuoren pois tieltä ja Roy siivosi pahimmat saastat ruoanlaittotasoilta, mitä Liz sitten kovasti kiitteli jälkeen päin ja Noel sanoi eilen, että keittiö näyttää huomattavasti paremmalta kuin aikaisemmin. Noel siis selvästi tiedostaa, että paikka on aika sikolätti. Ei siinä tosiaan mitään, jos olisi sotkuista, mutta täällä on saastaista! Tiedän, että sanoin samaa Yeppoonin farmin kanssa, mutta tähän verrattuna Anahdalessa oli puhdasta. Paitsi siellä me oltiin niitä, jotka pitivät paikasta huolta. Jos meidän pitäisi yllättäen alkaa siivoamaan, niin ei kyllä yhtään tiedä mistä voisi aloittaa. Lakaisen välillä, mutta kaikkialla on niin paljon likaa, ettei siinäkään tunnu olevan mitään järkeä.

En usko puhdistuvani täysin, ennen kuin pääsen Suomeen saunaan. Tänään koitin hinkata itseäni puhtaaksi, mutta ei tuntunut riittävältä, kun vaan kaatoi kannusta päälleen vettä. En myöskään luota siihen, että kaikki vaatteet ovat pesemisestä huolimatta puhtaita, paikan hirvittävä ominaishaju tarttuu täällä vaatteisiin. Nyt sitä ei enää huomaa, mutta alkuun yritin haistella Royta, pidän niiiiin Royn ominaishajusta, en huomannut edes, että harrastan Royn haistelua ennen kuin nyt, kun Roy ja vaatteet haisivatkin tälle paikalle. Ehkä se nuuhkiminen on joskus myös todellisuuspakoa. Todellisuus iski silloin päin kasvoja. Apua, missä turva?!

Tänään yökin, kun kannoin kompostiastian kanoille ja kun verannalla keräsin rikkalapiolla koirien ulostetta. Verannan lankuille ulostaminen ja virtsaaminen on ihan positiivista siihen verrattuna, kun jotkut koirat nostavat koipea huonekaluihin. Sisälle ja verannalle tarpeiden tekemistä ei lopeta edes se, että ovi on auki pihalle. En ymmärrä miksi niitä ei ole koulutettu. Monta kertaa olen yrittänyt antaa koirille herkkupalaa sanomalla ’Istu’, mutta aivan toivotonta. Käy kerrassaan sääliksi. Ihotaudista kärsiviä on muuten ainakin neljä. Yksi on aivan toivottoman surullisen näköinen, aivan kuin isokokoinen rotta. Kerran tuli itkukin, kun tunsin miten kiitollinen Maisie oli, kun yritin varovasti rapsutella sieltä, missä karvoja vielä on ja ei ole pelkoa ihon repeämisestä. Maisiella on paljon rupea, joka jostain kohden jopa mätii ja muualla on kiiltävää haurasta ihoa, niin kuin olisi palovamma ja niissä kohden on usein haavoja. Pakko niitä on pystyä jotenkin hoitamaan! Miten voi olla 14 koiraa, joilla niin monella iho-ongelmia. Voisiko paikan epähygienisyys vaikuttaa siihen tai sitten se, että koirat ovat onnettomia, kun ovat suljettuina häkkeihin suurimmaksi osaksi ajasta, ainakin kahdeksan ulkokoirista. Lopuilla koirista, sisäkoirilla on sisällä häkit, mutta häkkejä ei laiteta kiinni, jotta ne pääsevät kulkemaan vapaasti. Kaikista eniten käy sääliksi puolen vuoden ikäistä Twiggyä, joka joutuessaan ulkohäkkiin, usein vinkuu pitkiä aikoja, häkki on suoraan meidän ikkunan alla, joten vinku on ihan sydäntäsärkevää. Twiggy on niin somakin, vähän arka kyllä, huomaa ettei häkissä oleminen tee hyvää. Twiggy usein lähestyy iloisena, mutta maata myöten ryömien. Tekisi mieli ottaa näistä surkeista oloista Suomeen Kertulle kaveriksi. Ikävä kyllä Skotlanninterrierit ovat tosi haukkuherkkiä ja itsepäisiä. Miten voi olla kasvattaja, mutta silti olla kasvattamatta. Riittääkö kasvattamiseen se, että siittää koiria keskenään, muttei hoida niitä sen kummemmin. Tällä hetkellä pihan aitaukseen ”kuherruskuukausisviittiin” on lukittu yksi pariskunta.
Kuitenkin, kuten sanottu, niin Lizillä riittää kyllä rakkautta, mutta voiko olla, että koiria kerrassaan on liikaa tai voimia liian vähän, tai Liz ei kerrassaan näe, että jossain olisi vikaa. Ihmeellistä, kun Liz on kuitenkin niin touhukas, on paljon projekteja, pitää esim. tehdä lisäaitauksia, pieni asunto talon päätyyn, remontoida keittiö ja kylppäri. Sitten Liz pystyy myös ottamaan wwoofaajia silloin tällöin ja tehdä osa-aikatöitä sairaanhoitajana. Voiko silloin olla voimien puuttumisesta kyse. Ehkä Lizin ongelma on keskittyminen vääriin asioihin. Omasta mielestä eläinten hyvinvointi menee kaiken edelle. Saimme myös vähän erilaisen käsityksen sanasta hevostila. Nämä hevoset antavat Lizin hädin tuskin käsitellä niitä ja ovat arkoja. Ne ovat myös täynnä punkkeja, rassukat! Kaikki eläimet saavat ruokaa, paljon enemmän, kuin Anahdalessa. Mutta täälläkin pitäisi ottaa tavaksi vesiastioiden pesemisen ja veden vaihtamisen pari kertaa viikossa. Monilla kanoilla on vettä, joka näyttää aivan levämössöltä. Pitää yrittää sitten itse järjestää sille aikaa. Joihinkin ollaan jo pyytämättä tehty se, mutta kaikki pitäisi käydä läpi. Häkkejä on reilut parikymmentä. Ikävä kyllä moniin häkkeihin on tosi hankala pääsy. Koirienkin häkit tekisi mieli pestä ja siivota. Jos saisi palkkaa, niin varmaan voisin puunata koko paikan huone kerrallaan, suurin osa tavaroista ja romusta lentäis ”uudelleenkäyttämisaikomuksista” huolimatta roskikseen. Kaikella on rajansa. Tuskin näitä kaikkia roskia voi koskaan uudelleenkäyttää, kun kyseessä on näin pieni farmi. Liiallisuuksiin menee, jos säästää satoja kaljapulloja tai rutattuja limsatölkkejä ilman tarkkoja suunnitelmia. Paitsi jos on Miina Äkkijyrkkä.

Tekee hyvää asua saastassa, vaikka valitankin paljon, niin tiedän sietäväni enemmän kuin olin luullut, tai sitten se kynnys on kasvanut juuri tällaisten kokemusten kautta. Alkuun tuntui paljon rankemmalta aina kun joutui vaihtamaan asuintaloa tai hostellia ja paikkakuntaa, mutta nyt kun on joutunut tilanteisiin ja paikkoihin, joihin ei ollut ennen tottunut, huomaa, että se ei tunnukaan enää niin voimakkaalta. Alkuun ihmetteli aina herätessä, että missä on, nyt siihen on jo tottunut. Enää ei ole shokki herätä vieraista paikoista. Tämä kokemus on ollut todella erilainen kuin edellinen Australian reissu, ei edes vaikuta samalta maalta, kun tekee niin eri asioita. Se on tietenkin hyvä asia, koska mikä järki olisi lähteä uudestaan samaan paikkaan tehdäkseen samat asiat.

8.11.

Eilen oli hyvä päivä. Aamuruokkimisten lisäksi tehtiin isoa kananhäkkiä ja koottiin jokunen pieni talo yksittäisiä kukkoja varten. Ei työssä sinänsä mitään ihmeellistä ollut, mutta iltapäivänokosten jälkeen Liz vei meidät kävelylle puron rantaan ja palatessa kuljettiin läpi tilusten. Kuultiin kaikenlaista ekologisesti kestävästä maatilan hoitamisesta ja Lizin projekteista ja suunnitelmista täällä, mitkä useimmat vaatisivat huomattavan pääoman, eikä Liz ole mitenkään varakas. Joka tapauksessa, kuten sanottu, maisemat ovat täällä kauniit ja ihailtavaa riitti. Kävely oli melko pitkä, mutta onneksi aurinko oli pilvessä ja päivän kuumin hetki oli jo ohi. Kävelimme tilalla sijaitsevan lammen läheisyyteen, kun Liz huomasi, että pinta väreili välillä niin kuin siellä olisi platypus! Samassa paikassa hän oli kuulemma joskus sellaisen nähnytkin. Käveltiin aina hieman lähemmäksi, kun polskinta taukosi ja pysähdyttiin seuraamaan sitä. Ei hirveän läheltä nähty, kun ei haluttu pelottaa säikkyä eläintä näkymättömiin, vaan katsottiin touhua etäältä, niin etäältä, ettei pystytty ikävä kyllä kuvaakaan ottamaan. Mutta oltiin tosi tyytyväisiä, niitä ei kovin helposti näe ja ollaan tähän asti vain haaveiltu, että nähtäisiin sellainen joskus luonnossa. Käveltiin loppujen lopuksi penkereen takana lähemmäksi, jotta saataisiin kuva, mutta turhaan, sillä hevoset olivat jo huomanneet meidät ja tulleet uteliaina lammelle. Se siitä hiipimisestä. Tovi paijailtiin hevosia ja käveltiin sitten takaisin. Kenguruita muuten näkyi tosi paljon siellä täällä loikkimassa tai loikoilemassa.

Kun tultiin takaisin, korkattiin oluet ja istuttiin keskelle puutarhaa nautiskelemaan niistä ja pimenevästä illasta. JT:lle, eli pelastetulle haukalle Liz heitti jäniksen jämiä. Tassut ja pää korvineen kaikkineen. Liz siis usein kerää teiltä yliajettuja eläimiä joko haukalle tai koirille syötettäväksi. Ihan hyvä, mutta en kyllä pystyisi siihen itse, saatikka teurastamaan tai höyhentämään omia kanoja. Mutta tosi hyvät oltavat Lizillä ainakin on, en yhtään epäile etteikö Liz pärjäisi täällä, jos jotain yhtäkkiä tapahtuisi ja joutuisi tulemaan omillaan toimeen. Vesi tulee purosta, kanoista saa munia ja lihaa, pihassa on yrttejä, salaatteja, perunoita ja hedelmäpuita, Lizillä ei myöskään olisi mitään ongelmia metsästää lähistön kenguruita. Hyvin menisi, jos kaikki eläisivät yhtä ekologisesti ja omavaraisesti.

Ikävä kyllä tulee vain syötyä vähän turhan vähän. Tehdään niin kuin Lizkin, eli aamulla juodaan vain tee ja lounas tulee syötyä myöhemmin, Liz on tieten tottunut, mutta itsellä maha kurnii ja on vähän voimaton olo töitä tehdessä auringon paahteessa, jos ei saa ensin murua rinnan alle. Illalla sitten syödään illallinen, mikä eilenkin oli vasta iltayhdeltätoista. Mutta voi pojat oli hyvää, Liz laittoi herkullisia burritoja, joille Pedrinaksen burritokset jäävät toiseksi! Ollaan usein mietitty, että mihinkähän suuntaan on paino mennyt, kun ollaan jo jokunen kuukausi eletty meille epätyypillisellä ruokavaloilla. Mitään ei olla huomattu päällepäin. Vihdoin saatiin tilaisuus punnita ja molemmilla oli menny pari kiloa alaspäin. Syinä lienee, että ollaan budjettisyistä jätetty alkoholi, karkit tms. herkut tosi vähälle. Näemmä kannattaa. Usein ainakin itse olen miettinyt Suomessa, että voisi jättää ne minimiin. Suomessa varmaan tulee sitten kuitenkin mussutettua karkkia ja sipsejä niin kuin aina ennenkin, ikävä kyllä, kun nyt on irroittautunut pahimmista himoista. Toisaalta ollaan varmaan paluun jälkeen jonkun aikaa niin vähävaraisia, että hyvin voi touhu jatkuakin.

Tänään Liz lähti töihin, ihan hyväkin, saadaan tehdä töitä itsekseen ja omassa aikataulussa, sekä voidaan syödä jopa kolmesti tänään. Itselle ei lounas ja päivällinen oikein riitä. Lizille varmaan käy ohrapirtelöt välipaloista :)Mutta ei oikein koskaan ole sopivaa väliä laittaa itselle mitään, kaikki luppoaika menee siihen, että Liz juttelee, silloin voisi varmaan hiipiä keittiöön laittamaan itselle jotain pientä. Tänään ollaan ruokittu hevoset ja kanat, sekä laitettu niille vettä. Jatkettiin uuden kanahäkin kimpussa ja siirretään kohta toisen häkin kanat sinne. Pitäisi vielä tiskata usean päivän tiskit, toisessa wwoof-paikassa tehtiin aina automaattisesti, ehkä kun kotityöt kuuluivat automaattisesti meidän töihin, mutta täällä ei jotenkin tiedä mitä meidän kuuluisi tehdä ja miten, kun keittiössäkin on niin sotkuista, eikä tiedetä vieläkään, että mikä menee minne. Se olisi täällä hyvä, jos olisi ollut ennestään joku wwoofaaja, niin olisi saanut vertaistukea, toisaalta wwoof-emännän kanssa työskentely on selkeämpää. Liz on nyt muutaman päivän töissä, mutta vissiin vapaalla koko loppuajan, kun me ollaan täällä. Viikonloppuna Lizin poikaystävä tulee kuitenkin tänne, niin voi olla, ettei silloin ole omaa aikaa. Blogin kirjoittamiselle pitää täällä etsiä aikaa, joko illalla ennen nukkumaanmenoa tai nyt, kun ei tarvitse olla Lizille seurana. Internetiä täällä ei kuitenkaan ole, eikä aina kuuluvuutta, mutta verannalla Roy pystyy pääsemään nettiin puhelimellaan, teksti pitää siirtää monimutkaisesti tietokoneelta puhelimen kautta blogiin. Valokuviakin haluaisi laittaa, mutta ne joutunevat odottaa. Jo parissa päivässä ehtii tulla tunne siitä, että on todella eristäytynyt.

6.11.

Eilen lähdettiin aamuseitsemältä Greyhoundin bussilla Brisbanesta. Vasta viiden jälkeen saavuttiin Kempseyyn. Paljon mukavampi reissu oli verrattuna Rockhampton-Brisbane väliin, joka matkattiin yön yli, joten silloin ei tullut maisemia nähtyä. Nyt kuitenkin nähtiin päivämatkalla hienoja rantamaisemia, kun bussi kulki rannikkoa pitkin. Muut matkustajat olivat enimmäkseen saksalaisia, ruotsalaisia ja japanilaisia reppureissaajia, jotka kulkivat paljon lyhyempiä etappeja.

Hassua miten äänen ja puhetyylin perusteella muodostaa ihmisestä tietynlaisen kuvan. Kun saavuttiin Kempseyyn meitä oli vastassa Liz. Olin odottanut pullukkaa iloista äitihahmoa, mutta L oli ulkoiselta olemukseltaan hoikka ja jopa hippimäinen harmaine letteineen. Todella ystävällinen kylläkin. Auto oli täynnä roskaa ja roinaa (penkki oli tyhjä, mutta jalat lepäsivät roskakasan päällä), mikä sai miettimään, että tokkopa paikkakaan lienee ensimmäistä wwoof-paikkaa siistimpi. Toinen herätyskello soi, kun mentiin marketin kautta ja L kertoi, että hänen pitäisi vähentää reippaasti alkoholinkulutustaan. Niistä huolimatta vastaanotto oli tosi ystävällinen, oli paljon tervetulleempi olo kuin edellisessä paikassa. Marketissa Liz kysyi meiltä ystävällisesti, että millaisesta leivästä pidämme ja olisiko jotain mitä tarvitsisimme. Ero lienee siinä, että vaikka Liz onkin ollut wwoof-emäntänä 12 vuotta, niin hänellä ei vaikuta olevan niitä niin tiuhaan kuin Yeppoonin farmilla oli. Lizille me todella olemme vieraita ja kaksi auttavaa ystävää, siinä missä Yeppoonissa oltiin pikemminkin palkollisia.

Farmille oli matkaa n. 40 minuuttia kumpuilevissa maisemissa, jotka olivat huomattavasti kauniimmat kuin esim. Yeppoonissa. ”Kotimatkalla” juteltiin rennosti seudun eläimistä, farmista, Lizin perheestä ja aiemmista wwoofaajista, jotka olivat kyllä enimmäkseen olleet Lizin edellisessä kodissa Sydneyssä, mutta täälläkin oli kuulemma joskus tarvetta avulle. Pieni matkalla tapahtunut episodi oli, kun käännyimme takaisin nähdessämme erään naisen yrittämässä nostaa keskellä tietä olevaa käärmettä tien sivuun. Kun oltiin nousemassa autosta, joku juntti (epäilemättä tahallaan, sillä tilanne oli selkeä) ajoi käärmeen päältä. Nainen nosti käärmeen (timanttipython) tien sivuun ja oli järkyttävää nähdä miten päälleajettu käärme kiemurteli tuskissaan ja suu avoimena, jouduin kääntämään pään, kun näin suusta valuvan valtoimenaan verta. Käärmeellä ei olisi ollut mitään hätää, jos sen päälle ei oltaisi ajettu, vaan sen olisi saanut siirrettyä ajoissa pois. En pidä käärmeistä, mutta sitä oli todella vaikea katsoa. Liz teki todella rohkeasti ja otti käärmettä hännästä kiinni, heilautti ilmaan ja löi pään tiehen. Armollista, mutta itse en kykenisi lopettamaan kärsivää eläintä.

Kun saavuttiin farmille, aurinko oli jo laskenut mailleen ja ilta alkoi hämärtyä. Ajettiin pienen puron yli pihaan, jossa oli heti vastassa kauhia haukkumetakka, mikä tietty vain innosti meitä. L:llä on 14 skotlanninterrieriä, 20 hevosta, kaneja, vuohi, ankkoja, kukkoja, kanoja ja pesästään aikoinaan pudonnut haukka. Veranta oli tosi kaoottinen ja häkkeihin lukitut terrierit herättivät sääliä ja hämmennystä. Talosta tuli vastaan monta muuta terrieriä, joista kaksi yksilöä herätti entistä enemmän sääliä, nimittäin yksi raasu oli aivan ruvella ja lähes karvaton, joitakin hassuja karvoja lukuunottamatta. Kyseisillä koirilla on jokin ihosairaus. Me ei voida tietenkään tietää koko tarinaa, vaikka L onkin kertonut avoimesti mistä on kyse, niin silti mietityttää, että saavatko ne tarpeeksi hoitoa siihen. Ei kuitenkaan haluta kyseenalaistaa, että ovatkohan koirat ihan oikeassa paikassa, kun meidät on niin sydämellisesti otettu vastaan. Selvästi Liz rakastaa koiria, mutta mietityttää, että onkohan hänessä ”hamstraajan” vikaa, vaikka Liz onkin kasvattaja. Monilla koirilla on myös aivan liian pitkät kynnet, mutta kaikki saavat rapsutuksia (etenkin meiltä) ja riittävästi ruokaa. Koirat joutuvat häkkeihin oman ja muiden eläinten turvallisuuden vuoksi, kun L:n lähtee kaupunkiin asioille tai töihin. Terrierit ovat kuulemma tappaneet monia kanoja, kerran jopa 19 ankkaa kerralla ja niillä on myös tapana jahdata ja tappaa myös käärmeitä, joita täällä kuulemma riittää. Tieten häkissä pitämisellä pystyy myös hallitsemaan sitä, etteivät koirat mene omia aikojaan lisääntymään ja joitakin heikompia yksilöitä myös kiusataan. Nähtiin miten alfauros hermostui ja hyökkäsi Maisien kimppuun, joka sai heti vertavuotavia haavoja, kun Maisiella ei ole karvoja suojaamassa ihoa. Niin se varmaan on, ettei näin eläinrakkaan pitäisi olla eläinfarmilla töissä 😦 Siinä häkkeihin lukitsemisessa mietityttää myös, että riittääköhän juomaksi vesi, jota koirat juovat päästyään jaloittelemaan, kyllä häkeissäkin pitäisi olla vettä.

Mutta lisää ensimmäisestä illasta. Vietiin tavarat huoneeseen, joka oli tavaramäärästä huolimatta ihan siistissä kunnossa ja vuoteessa oli puhtaat lakanat. Sääntölitanian sijaan meitä kehoitettiin olemaan kuin kotonamme ja meille tarjottiin juotavaa. Roy ei tietenkään voinut kieltäytyä oluesta. Istuttiin takaverannalle tuoleille ja katseltiin pimenevää iltaa. Verannalta näkyy paljon täkäläisiä pikkulintuja (tietty paljon jännittävämpiä kuin meidän) ja puro, jossa kuulemma voi nähdä kilpikonnia ja kaloja, sekä kauempana on joskus nähty platypuskin!!! Kuultiin myös, että pihaan, ihan verannan tuntumaan tulee usein kenguru lepäilemään ja saatiinkin nähdä se heti seuraavana aamuna, eikä kyseessä ollut mikään säikky kaveri, vaikka ei se rapsuttelemaan päästäisi. Ihan eri tunnelma kuin Yeppoonissa. Istuskeltuamme tovin L lähti laittamaan meille päivällistä!!! Sekin oli aivan poikkeavaa, ei meille juurikaan Yeppoonissa ruokia laitettu. Lukuunottamatta paria hassua kertaa. Muuten huolehditaan omista syömisistä, mutta päivälliset Liz laittaa meille, eikä kyseessä ole mikään keskinkertainen ruoka. Ensimmäisenä päivänä saatiin tortellinia hyvässä kastikkeessa ja tänään tosi hyvä sieni-kasvisomeletti (omista munista), sekä hyvää oliivisalaattia (salaatti omalta kasvimaalta), nams nams ja meikäläinen on nyt aivan rakastunut calamataoliiveihin! Päivälliset syödään ikävä kyllä sylistä sohvalla, kun ei ole ruokapöytää, yhden pöydän on vallannut kolme kaninhäkkiä, aivan ihastuttavia rapsutuksia haluavia pörrökorvia ja toisen kaksi isoa inkubaattoria (lienevätköhän sillä nimellä suomeksi), joissa on molemmissa jokunen kymmentä munaa, joita kone hautoo ja kääntelee tietyin väliajoin. Liz myös tilaa haudottavia munia eri toimittajilta ja kasvattaa sitten eri rotuisia kanoja, hän lähettää munia myös itse. Postitse 😀 Eli paikka on kyllä melko kaoottinen. En ole nähnyt tämänkaltaista paikkaa. ISO siivous olisi paikallaan. Mutta kokemus tämäkin. Hanavesi tulee purosta, mutta pitäisi kuitenkin olla juomakelpoista, ei olla ainakaan vielä sairastuttu. Vessanpönttö jää kuulemma joskus valumaan, jos sen vetää perinteisellä tavalla, joten meidän pitää täyttää ämpäriä ja huuhdella pönttö manuaalisesti. Ei mikään puhdas pönttö, aika saastainen itse asiassa. Suihkua ei ole (eli tervetullut olisi vaikka Yeppoonin haulikkosuihku), vaan peseytyminen tapahtuu kesämökkityyliin täyttämällä ämpäriä ja kaatamalla siitä ylleen. Mutta kuitenkin kylpyammeessa. Kylpyhuoneessakin on muovilaatikoita täynnä satunnaista tavaraa (ei olla toki pengottu:) ja shampoopulloja on järkyttävästi. Syynä voi olla, ettei täällä huitan tuutissa ole mitään jätehuoltoa. Suurin osa menee onneksi hyötykäyttöön ja osa mitä täällä ei pysty hyödyntää, Liz heittää jonnekin roskikseen kaupungissa. Mutta täytyy sanoa, että epäsiisteydestä huolimatta paikka on ainakin ekologinen ja eksentrisestä luonteesta voi antaa Lizille täydet pisteet.

L on kertonut paljon elämästään, Liz on itse reilun 50 ikäinen, mutta poikaystävä on kohta 80 ja on ostamassa viereisen maapläntin, jolle aikoo muuttaa piakkoin Sydneystä. Ei ihan samanlaisia olla, vaikka yhteisiä asioita löytyykin, Liz on puheista päätellen harrastanut paljon pössyttelyä, maria ja kokeillut LSD:täkin, mitäpä siinä oikein sanoisi, kun itse ei oikein moisia harrastuksia osaa arvostaa, mutta ollaan yritetty olla kohteliaita ja ottaa tuomitsematta osaa keskusteluun. Liz on myös pyörinyt paljon muusikoiden kanssa ja harrastanut irtosuhteita ukkomiesten kanssa. AC/DC kuului kuulemma hänen kantapaikkojensa vakiokalustoon 70-luvulla ja heitä saattoi käydä kuuntelemassa useampana iltana viikossa parilla dollarilla. Liz ei tietenkään yleensä joutunut lippua ostamaan, koska tunsi usein bändien jäsenet. Sitä on kuitenkin pakko ihailla, että Liz on tavannut mm. Freddie Mercuryn ja käynyt kahdesti Queenin keikalla. Itselle aina ollut Se bändi, jota kävisi katsomassa, jos olisi enää mahdollista. Mutta aika jänniä kertomuksia Lizillä kyllä löytyy, sitä oudommaksi menevät, mitä enemmän viiniä on kumottu kurkkuun, eilen Roy joi seuraksi jokusen oluen, mutta tänään L sai juoda ihan itsekseen. Itselleni ei ole maistunut yhtä olutta lukuunottamatta, sillä jotenkin sen tosissaan huomaa miten alkoholipitoinen kuivattaa ja tarvetta on enemmänkin nesteytykselle tai joudun kärsiä tosi ikävästä päänsärystä. Tänäänkin oli todella hiostava tehdä töitä, Roykin poltti niskansa. Todella iso ero Brisbanen ilmastoon, sillä siellä meren läheisyys ja joki viilentävät tehokkaasti. Lizin juomisessa ihmetyttää eniten, että kyseessä on sairaanhoitaja ja koska hän on ottanut puheeksi, että pitäisi vähentää, niin hän kokee edes jossain määrin juomisen olevan ongelma. Ihmetyttää miten itselle ei ole lainkaan maistunut pitkään aikaan. Täällä sitä tyrkytetään avoimesti, mutta jäänee aika vähälle, vaikka kerrankin saisi ilmaiseksi, tähän mennessä se on ollut todellinen luksustuote.

Tosi rento aamu oli. Eilen illalla Liz sanoi, että nukkukaa vain niin pitkään kuin on tarve ja tulette sitten auttamaan, mutta ei me paljon mitään tehty. Tieten kaikki oli niin uuttakin, vaikka Yeppoonissa ruokittiin ihan samoja eläimiä, niin tapansa kaikilla. Liz laittoi hevosille ja siipikarjalle ruoat, kun me katsottiin vierestä ja vesiastiat täytettiin. Ihan uutta oli myös tuo työskentelytapa, oikeasti joku on kertomassa samalla eläimistä ja miten niiden kanssa tulisi tehdä ja me ollaan auttamassa, toisin kuin Yeppoonissa, jossa eläintenhoito oli vain wwoofaajien vastuulla ja meitä oli opastamassa vain toinen wwoofaaja, joka ei hänkään tiennyt kaikkea. Täällä ei myöskään ole ollut paniikkia, jos on joutunut jostain kysymään, eikä kysymyksiä yleensä edes herää niin paljon, kun on koko ajan farmin pään johdatettavana. Kaikki on selkeämpää. L halusi tänään saada tehtyä myös punkkipesun kaikille, sillä useilla löytyi monia punkkeja, joita täällä saa tosi helposti ja usein punkit tappavat eläimiä. Liz heti kättelyssä sanoi, että meidän ei kuulu olla tekemisissä kemikaalien kanssa, joten hän käsittelee sitä, mutta me voidaan auttaa koirien nostamisessa ammeeseen, jotta Lizin selkä ei joudu niin koville. Selvästi oli wwoof-kirjan kemikaalisääntö luettu ja ymmärretty. Parin koiran välein pidettiin tauko, jolloin Liz joi oluen ja sitten taas jatkettiin, yhdessä vaiheessa uhrattiin pari minuuttia television toisinnolle Melbourne Cupista, joka on siis todella suuri tapahtuma, jota seuraan koko Australia. Kyseessä on siis yhden kierroksen hevoskisa, joka saa kaikki lyömään vetoa voittajasta. Victoriassa päivä on jopa vapaapäivä. Ihmiset seuraavat usein hienot hatut ja vaatteet päällä kisaa joko kotonaan tai jossain pubissa, johon pitää usein varata aika hyvissä ajoin ja hintaan sisältyy usein kolmen ruokalajin lounas tai mikälie ja lasi shamppanjaa. Täällä me kuitenkin vaan farmeiltiin, jos olisi ollut ylimääräistä rahaa ja oltaisiin oltu Brisbanessa, oltais osallistuttu siihen maan tapaan kuuluvalla tavalla. Silloin viime kerralla oltiin jossain kirjastovierailulla ja istuttiin hienosti pukeutuneiden kirjaston työntekijöiden kanssa takahuoneessa nenä kiinni telkkarissa ja syömässä leivonnaisia. Kaksi hyvin eri tapaa viettää Melbourne Cupia. Tänään oli siis kuitenkin rento työpäivä. Lounaaksi saatiin (poikkeuksellisesti L laittoi meille) burritosmaisesti kääritty leipäplätty, jonka välissä oli hummusta (nami), rusinoita ja omenaa. Ihan hyvää, Royn uusi suosikki, mutta meikäläisen makuun hieman liian makeaa.

Oli pakko ottaa päikkärit, vaikkei työ mitään raskasta ollut, porottava aurinko vain uuvutti täysin ja lähdin levolle. Raskainta täällä(kin) on se, että rennosta ilmapiiristä huolimatta omaa aikaa ei ole. Työnteon ulkopuolella tulee istuttua olkkarissa ja juteltua, ollaan yritetty vastata vieraanvaraisuuteen pitämällä seuraa, kun Liz on tosi puhelias. Sekin kuitenkin ikävä kyllä uuvuttaa, juroja suomalaisia, jotka kaipaavat välillä omaa tilaa. Ihailtavaa, että L jaksaa olla niin ystävällinen, vaikka ollaan ventovieraita Lizin omassa kodissa. En varmaan itse pystyisi olla wwoof-emäntä, vaikka kaikkeen tottuu, kuulemma L:kin piti sitä alkuun aika raskaana. Poikkeuksena couchsurfing, välillä voisi olla ihan mukava tarjota sohvasurffaajalle yöpaikka pariksi yöksi, mutta että joutuisi pitämään viikkotolkulla vieraita, niin ei kiitos! Eipä tätäkään kestä ikuisesti ja saadaan taas hieno kokemus!

Movemberin uudet tuulet

Älytöntä, nyt on jo marraskuu. Roy kertoi aamulla, että puhuin yöllä unissani, englantia ja suomea. Näin tosi outoa unta, että oltiin jo Suomessa. Sitten kovasti ahdistuneena mietin unessa, että onko se totta vai ei ja ihmettelin, kun en muistanut yhtään mitään lennosta, enkä sitä miten Kerttu oli meidän paluuseen reagoinut. Nämä seikat sai miettimään unessa, että mahtaa olla todentuntuisuudesta huolimatta silti vain unta. Sitten kuitenkin mietin, että meillä on vielä aussiaikaa jäljellä, pitääkö meidän tosiaan lähteä takas, vaikka päästiin jo hetkeksi kotiin. Oli siis vähän levoton yö.

Illalla saatiin lisää hyviä uutisia, Katoombasta Blue Mountainsilta tuli vastaus eräältä wwoof-emännältä, joka mielellään ottaisi meidät kahdeksi viikoksi marras- ja joulukuun vaihteeseen auttamaan uuden puutarhan ja kanalan laittamisessa. Eli ollaan mietitty näin: kolme viikkoa Kempseyssä (jos meidät pidetään siellä niin pitkään), pari päivää Newcastlessa (pakkohan siellä on käydä, kun mentäisiin läpi matkalla Katoombaan) ja sitten kaksi viikkoa Katoombassa. Harvemmin asiat menee kuin on suunnitellut, mutta ainakin olisi reiluksi kuukaudeksi eteenpäin asiat suht selvillä. Sen pidemmälle ei olla varmaan vielä kertaakaan suunniteltu 🙂 Mutta mitä sen jälkeen, ken tietää. Mahtavaa kuitenkin päästä töihin, sivuseikka ettei palkkaa saa, mennyt kuukausi on kuitenki ollut niin turhauttava, kun ollaan vaan istuttu kotona vailla mitään päiväjärjestystä ja odotettu, että löydettäisiin töitä. Saa nähdä miten päästään uuteen rytmiin, kun ollaan oltu viime aikoina sellaisia yökukkujia ja noustu usein vasta yhdeltätoista aamupäivällä. Kyllähän me Yeppoonissakin aika äkkiä totuttiin siihen, että jo seitsemältä aamulla ryhdyttiin töihin. Tosi jännittyneinä odotetaan, uudet kuviot ja maisemat ovat tervetullutta vaihtelua.

Tulee outo olo Newcastlessa, etenkin kun menee sinne, mutta ei tapaa ketään sen aikaista kaveria tai tuttavaa. Lähetin entiselle pomolle ja toiselle työkaverille sähköpostia, että olen jossain vaiheessa tulossa käymään sielläpäin, mutta ei ole vastausta kuulunut. Veikkaan, että ovat varmaan menneet suoraan spämmeihin, kun ainakin jompikumpi olisi kyllä vastannut. Toisaalta, jos me aiemmista suunnitelmista poiketen ollaan vaan pari päivää, niin ehkä tulee vaan katsastettua ne tietyt paikat, entiset asuinkulmat, ehkä työpaikka ja ne ihanat rannat tietty! Outoa, kun se on sitten vaan paikka muiden joukossa, tuttu, mutta silti niin vieras, kun ei enää ole mitään sidettä siihen suuntaan. Vähän surullista jopa.

Blue Mountainsia kohtaan on kuitenkin odotukset korkealla! Kaikista nähdyistä paikoista se oli kuitenkin viime reissulla se hienoin. Eniten toivon varmaan, että Roykin pitää siitä, etenkin kun olen sitä niin ylistänyt. Viimeksi saatiin kuitenkin Astan kanssa samoilla aika rauhassa siellä, kun keli oli niin surkea, joten toivottavasti kesäisempi ajankohta ei ole tuonut massoittain lisää turisteja, niin kuin varmaan onkin. Toivotaan, että meillä on puutarhatöiltä aikaa käydä kiertämässä. Usein lyhyillä wwoof-vierailuilla on vähemmän vapaapäiviä, joten jää nähtäväksi. Mutta Katoomba on jo itsessään tosi viehättävä paikkakunta, kuten myös lähikylä Leura, joten varmasti tulee jotain työpäivän jälkeenkin tehtyä.

Käytiin eilen hakemassa pari geokätköä keskustassa. Paria muuta yritettiin tuloksetta. Siellä oli suurin ongelma se, että porukkaa oli tosi paljon kuljeksimassa ja koita sitten kaivella penkin alustoja tai muita koloja huomaamattomasti. Löydettiin myös selkeästi oikea paikka, mutta virtsanhaju oli niin järkyttävä, että molemmat etsittiin yökkien, mutta luovutettiin hyvin äkkiä. Hölmöä kuitenkin, ettei olla aiemmin kätköilty täällä. Nyt se olisi todella oivallinen harrastus, kun pitää säästää rahaa ja se on ilmaista, mutta hauskaa. Ei kuitenkaan ollut niin paljon kätköjä keskusta-alueella, kuin olisi Brisbanen kokoisesta metropolista luullut. Sekin rajoittaa, kun ei viitsi joka paikkaan kulkea paikallisjunalla, vaan liikutaan yleensä jalkaisin kuljettuamme ensin jonnekin junalla. Suomessa kuitenkin tehdään samaista touhua pyörillä, tosin sekin rajoittaa verrattuna niihin harrastajiin, jotka kulkevat autoilla.

Viime päivinä koti-ikävä on vähän nostanut päätään, kun on miettinyt Suomen joulua, johtuen siitä, kun Lindan kanssa on kirjoiteltu jotain jouluisia juttuja ja moni on kirjoitellut lumipäivityksiä facebookiin. Puhuttiin Royn kanssa, että miten voitaisiin muistaa toisiamme jouluna, kun ei kerrassaan pysty antamaan materiaa (pahoittelut perheelle ja ystäville), niin päädyttiin siihen, että perinteisesti saunasalaattia olisi tehtävä, tosin ei se varmaan koti-ikävää helpota. Jostain olisi kai etsittävä myös sauna, vaikka ei täällä lämmössä hirveästi enää huvita saunoa.

Roy näyttää nyt ihan pikkupojalta, kun leikkasi koko partansa pois Movemberin kunniaksi. Eli nyt aletaan sitten kasvattamaan viiksiä tyhjästä. Roylla tunnetusti ei ole mitenkään villisti kasvava ylähuulen karvoitus, joten saa nähdä mitä tässä kuukaudessa ehtii syntyä. Täällä Movember on paljon tunnetumpi kuin Suomessa, pari vuotta sitten tuli ihmeteltyä asiasta tietämättömänä, että miksi ihmeessä kaikilla täkäläisillä miehillä on yhtäkkiä viikset. Eiköhän tuota jaksa kuukauden verran katsella, mutta toivon vaan ettei Roy kiinny niihin liikaa 🙂 Tässä linkkiä Royn movember-sivulle. Keräyskohde on Syöpäsäätiön Eturauhassyöpärahasto. Viime vuonna lahjoittajia oli pari, saataisiinkohan tänä vuonna enemmän 😉

1. Lähtötilanne
2. Tähän pyritään. Tosin tuo saavutettiin huijaamalla, muu parta on ainoastaan ajettu, oikeasti Movember pitää aloittaa tyhjästä.
3. Mosister (tai pikemminkin MoWife)