Jokunen yö enää, ei malta odottaa. Ne muutama päivä, kun Noel oli täällä meni aika rivakasti ja leppoisasti, etenkin kun Liz oli töissä ja tuli vasta yöllä kotiin. Tietty tuli edelleen tehtyä hommia puutarhassa ja autettua Noelia hänen puolellaan, mutta Noel ei ole yhtä suulas, joten ei ollut niin voimia vievää kuin Lizin kanssa, jolloin saa kuunnella jaarittelua aamusta yöhön. Ei haluta olla epäkohtelias ja vetäytyä makuuhuoneeseen, jos Lizillä on joku juttu kesken (eli aina). Tänäkin aamuna Liz selitti puoli tuntia siitä miten oppii parhaiten ja mitä opiskelutekniikoita käytti, kun oli yliopistossa. Sitten tuli pitkä puhe siitä, miten ihminen yleisesti ottaen oppii paremmin, ei sitä itsestäänselvää jaarittelua jaksa kuunnella vaikuttaen samalla kiinnostuneelta ja heittää välikommentteja ”ihanko totta” tai ”onpa mielenkiintoista”. Tuo puheenaihe oli vain esimerkki, aiheita riittää aina sammakoista ihmisten vastustuskykyyn tai Lizin omaan elämään ja kokemuksiin. Ei siinä mitään, suulaat ihmiset voivat myös olla mielenkiintoisia ja kyllä Lizkin voi olla ihan mielenkiintoinen pieninä annoksina, mutta ei päivätolkulla ja aamusta iltaan. Huh. Illalla on sitten muutaman viinilasin tai oluen jälkeen kertomuksia Lizin bändäriajoista ja musiikkia 70-luvulta. Voi olla kulttuuriero, mutta jos kertoo jossain yhteydessä jostain omasta asiaan liittyvästä sattumuksesta, niin sen tiivistää yleensä lauseeseen tai ehkä jopa minuutin puheenvuoroon, jos asiaa oikein riittää. Ollaan muutenkin huomattu, että aussit harrastavat paljon enemmän itsensä korostamista, kuin suomalaiset. Ehkä jos Liz tulisi Suomeen ja selittäisi samoja juttuja siellä, pidettäisiin Liziä leuhkana, vaikka se olisikin ominainen kulttuuriin liittyvä piirre. Mutta vaikka Lizillä löytyykin monia ikäviä piirteitä, niin Liz on kuitenkin todella mukava ja aina hyvällä tuulella. Lienee ehkä ironista, että puhun jaarittelusta, kun itsekin tulee näissä turhan pitkissä blogikirjoituksissa jaariteltua.
Töitäkään ei ole hirveästi, toisaalta niitä saisi olla enemmän ja ne voisi olla jotenkin paremmin määritelty. Usein tuntuu siltä, että pitäisi varmaan tehdä jotain, mutta ongelma lienee Lizin johtamistyylissä, tai pikemminkin johtamattomuudessa. Hevosten ja kanojen aamuruokinnat ovat ainakin ihan selkeitä, kun ne on tehtävä joka päivä, mutta kaikki muu on vähän epämääräistä. Vähän kananhäkkien kokoamista, paskojen siivoamista (pääasiassa koirien) ja puutarhahommia. Eikä tarkkoja työaikoja ole määritelty, esim. tiettyyn aikaan aamusta ja sitten iltapäivällä, vaan töitä tehdään vähän pitkin päivää. Itse mieluiten tekee työt pois alta pitäen ehkä pari taukoa ja haluaa lopun päivän rentoutua. Ei ole selvillä sekään, että haluaako Liz meidän auttavan koirien iltaruokinnassa, mikä sitten hankaloittaa meidän levolle menoa, kun odotellaan puoleen yöhön ennen kuin Liz alkaa laittamaan koirien ruokia. Epämääräisyydestä huolimatta täytyy toisaalta olla tyytyväinen, että kaikki on vähän rennompaa ja aamuisin ei tarvitse hätäillä töihin, mutta on hankalaa on, kun erilaiset persoonallisuudet tekevät yhdessä töitä ilman varsinaista johtajahahmoa. Työntekijöinä Roy ja minä halutaan selkeät tehtävät ja säännöt (siinä edellisen farmin tehtävälistat olivat hyvät) ja Liz on epämääräinen haahuilija, joka tarvitsisi vähän järjestelmällisyyttä, persoona on nähtävissä myös talon kaaoksesta ja koirien ”kasvattamisesta”.
Lizin pöperöt saavat kuitenkin kehut, on ollut burritoja, espanjalaisia uuniomeletteja, mausteisia itämaisia ruokia, joissa yleensä proteiinipuoli on hyvin hallinnassa.
Monipuolinen ravintotietous lienee sairaanhoitajuuden hyviä puolia. Vaikka runsas alkoholinkäyttö lieneekin erikoinen pahe hoitsulla. Toisaalta epäsäännölliset ruokailuajat ärsyttävät suunnattomasti, toissapäivänä söin aamulla vain banaanin, seuraava tilaisuus oli syödä neljän aikaan, jolloin söin piirakanpalan ja illallinen venyi puoleenyöhön. Lizkin välillä torkkui tuolissaan ruoan kypsyessä, joten tuli vähän mietittyä, että saadaankohan me tänään ruokaa, vai pitäisikö mennä nukkumaan. Aina ollaan kuitenkin saatu ja usein niille päiville, kun Liz on ollut töissä, on ollut rääppeet edelliseltä kerralta, paitsi Noelin ollessa täällä laitettiin Royn kanssa yhdessä ruoat. Menetetyt kilot ovat voineet hyvin tulla takaisin, kun ruoka on ollut parempaa ja runsaampaa, kuin kun ollaan oltu reissussa ja ostettu vain tärkeimmät. Myös limsaa on tullut juotua enemmän, Lizillä on tosi paljon eri limsa- ja olutsortteja isoissa pakeissa, itse olisi paljon tyytyväisempi tuoremehuun, mutta sitä ei ole paljon, eikä raaski siksi juoda ja juo sen sijasta limsaa. Pthyi. Itse olen täysin onneksi pidättäytynyt oluesta (vaikkei limsa ole varmaan sen parempi vaihtoehto), mutta Roylla voi hyvin jokapäiväiset oluet näkyä kohta vyötäröllä. Mutta kuten sanottu, niin muutama päivä enää.
Ei me olla vain täällä farmilla jumitettu. Eilen päästiin Lizin mukaan asioille Port Macquarieen, oltiin aivan innoissaan, kahden viikon eristys tuntui todellisuudessa paljon pidemmältä. Sai laittaa puhtaat vaatteet päälle, tosin vieläkään en laittanut meikkiä, uskomatonta, mutta en ole aikoihin käyttänyt niin vähän meikkiä, kuin näiden kuukausien aikana. Täällä en ole käyttänyt yhtään ja Yeppoonissa käytin vain pari kertaa. Brisbanessa tuli käytettyä välillä, mutta ei sielläkään päivittäin. Nyt näytän jopa oudommalta meikeissä kuin ilman, omasta mielestä ainakin. Yleisesti ottaen ihmiset ovat turhamaisempia täällä, mutta oma turhamaisuus on ainakin vähän helpottunut meikittömyyden myötä 😉 Joka tapauksessa, käytiin Port Macquariessa ostoksilla ja Liz kävi myymässä kananmunia sairaalan työkavereilleen. Oltiin otettu uimakamppeet mukaan, että päästäisiin pitkästä aikaa kunnon rannalle lököttelemään, mutta oli kamala pettymys, kun taivas oli raskas sadepilvistä, eikä sitten päästykään rannalle. Mutta sekin ongelma on muutaman päivän päästä ratkaistu.
Päästiin kuitenkin joku päivä sitten vilvoittautumaan veteen, nimittäin Liz vei meidät vartin ajomatkan päässä olevalle joelle vilvoittelemaan, mikä oli todella tervetullutta, kun aurinko oli porottavan kuuma. Joen vesi oli ihanan viileää ja niin kirkasta, että nähtiin kivipohja ja meitä näykkivät pikkukalat, jotka ovat siis niitä, joita käytetään myös kauneushoitoloissa kuolleen ihosolukon kuorimiseen. Olisin toivonut niiden nyppivän pikemmin säärikarvoja (jotka ovat päässeet ikävä kyllä farmilla rehottamaan), mutta jännä kokemus näinkin. Välillä nähtiin kilppareiden uivan päät pinnassa ennen kuin katosivat taas pinnan alle.
Eikä täältä farmilta tarvitse minnekään lähteä eläimiä nähdäkseen. Tietty täällä on kesyt eläimet, mutta niiden lisäksi, kuten sanottu, niin täällä pyörii jatkuvasti kenguruita ja verannalta tulee vähän bongattua suomalaiselle eksoottisia lintuja, etenkin nyt kun Liz osti lintukirjan. Pihassa kulkee välistä myös lähes parimetrisiä varaaneja. Myös talon sisällä näkee jännittäviä ölliäisiä. Vähän epämiellyttävää, mutta välillä nähdään miten hiiri (vaikkakin söpö) juoksee listoja pitkin pesäänsä takan taakse. Joskus Liz on nähnyt rotankin liikkuvan talossa, mutta onneksi ei ole osunut meidän kohdalle. Liz pitää aina ovia auki, joten valo houkuttelee paljon hyönteisiä varsinkin iltaisin. Joskus lepakko lentää toisesta ovesta sisään, kiertää hetken ja lentää toisesta ovesta ulos, eilen lepakko viihtyi useamman kierroksen keräämässä hyönteisiä sisällä. Inkubaattorista kuoriutui muuten joku päivä sitten 11 tipua, joille laitettiin heti olohuoneen pöydälle iso pesälaatikko, nopeasti kasvavien pörröpallojen touhua tulee usein seurattua pitkä tovi ja iltaisin touhu yltyy aivan hurjaksi. Kun olohuoneessa on muuten pimeää, houkuttelee pesän valo hyönteisiä puoleensa ja tiput juoksevat aivan tohkeissaan hyönteiset suussaan ympäri pesää esittelemässä muille löydöstään. Nyt ovat alkaneet myös kultaiset joulukuoriaiset lentää sisään (ilmaantuvat aina näihin aikoihin ja sen ja joulukoristevärin takia niitä kutsutaan joulukuoriaisiksi) ja se on tipujen herkuista suurin.
Siitä siis mitä tapahtuu sitten ensi torstaina. Elikkäs ollaan oltu menossa sinne Newcastleen ja Asta laittoi viestiä huomattuaan täältä meidän suunnitelmista, että voidaan tulla sinne Astan luo, mikä oli tosi mukava yllätys. Ei edes tohdittu kysyä, mutta hyvä, että meni näin. Tietty hyvä puoli on myös siinä, ettei tarvitse laittaa paria sataa hostelliin, mutta pääsee tapaamaan taas Astan ja näkemään miten Asta nykyään asuu. Saa myös nostalgisoida jonkun kanssa, jonka kanssa olin siellä silloin pari vuotta sitten, vaikka Asta ei tietenkään näe sitä samalla tavalla enää, kun on asunut sielä koko tämän ajan. Astan on kylläkin töissä perjantaina ja talossa on silloin illalla myös bileet, joten saa nähdä miten hommat menee. Varmaan ollaan läsnä pippaloissa, mutta ei ole aikomusta juopotella tai lähteä ulos, sillä siinä menee heti hukkaan päivä tai pari ja se olisi turhan suuri menoerä meidän budjetista. Toivotaan vaan, että on ilmoja rannalla lekotteluun ja kaupungin kiertelyyn, ne on ainakin ilmaisia harrastuksia :)Siitä sitten maanantaina jatketaan Blue Mountainsille, ei muuten ollutkaan Katoombassa, vaan Black Heathissa, eli ei ihan nähtävyyksien ytimessä, mutta toivotaan, että saadaan joku päivä vapaaksi, jotta onnistuisi. Joka wwoof-paikassa kun on omat tapansa, täälläkään kun ei varsinaisia vapiksia ole ollut, ei sillä, että oltaisi täältä julkisen liikenteen tai mobiiliverkon ulottumattomista minnekään päästykään.